Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Godfather Font

❛unihiekka-allergia❜
13.03.2018 19:02 | NemoRosa

 
Väsynyt rikkisilmä, nukkumatti sirottelee silmilleni unihiekkaa, jolle olen vakavasti allerginen.

Olen saanut aivan maailmanluokan tarpeekseni geometriasta. Oon tällä hetkellä yo-kirjoitusten keskellä. Haluan anarkiaa ja epäjärjestystä, mutta haluan myös ylioppilaaksi. Neljä vuotta lukiossa alkaa tehdä tekojaan, oon saanut jo ihan tarpeekseni. Kirjotusjärjestelmästäkin oon kyllä saanut tarpeekseni, koska mikään aamuinen steriili kuusituntinen kylmässä salissa merkitsemättömien muovirasioiden kanssa ei kuvasta taitojani kirjoittajana.
Kirjoitan nyt mielelläni jostain muusta. Oon kamalan iloinen, että niin harva ihminen edes tietää tien tänne blogiini.

Luotiin viikonloppuna artsyjen ystävien kanssa aika bueno lautapeli, jonka sääntöjä tuskin muistetaan seuraavan kerran kun sitä haluaisimme pelata. Peli on hieman dissosioiva yhdistelmä lautapeleilyä, juomapelejä ja hahmon rakennusta ja roolipeliä. Meidän pelihahmot aloittavat pelin ihan tyhjinä ja niille kerätään pelilaudalta ominaisuuksia. Yllä oleva illustraatio koskee toisen pelin aikana kehittynyttä Piryoa. Piryon taival voitokkaalle maalilinjalle, eli Roomaan, oli pitkä ja kivinen. Tässä lista ominaisuuksista, jotka Piryo haali kentältä:

  • metrin mittaiset Medusan käärmehiukset juutalaisen rabbin sivukiehkuroilla
  • tatuointi
  • todella hyvä ajantaju, Piryon vietettyä yhden kierroksen ihmishybridihammaspyöränä
  • skitsofrenia
  • rutto
  • kaksi vaarnaa suoraa sydämeen
  • ruutuhyppelyn maailmanmestaruus
  • metri lisäpituutta, tehden hänestä kaksi ja puolimetrisen
  • nyyttärihattu
  • puukko
  • harvinainen jetin karvaksi väitetty karva
  • 4 euron sukka

Piryo menetti naamansa Cthulhulle, joka imi sen pois. Lisäksi hän otti osumaa gladiaattoriareenalla, Kouvostoliitossa sekä vihaiselta ahmalta. Onneksi Piryo oli kuitenkin fakiiri, joten hän kesti kivun hyvin. Mutta Väinämöinen otti Piryolta osumaa Piryon polttaessa tämän tuhkaksi Väinämöisen yrittäessä laulaa hänet suohon.
Piryolla ei myöskään ole takamusta, koska pelissämme sekin on vain lisäosa.


Tässä muuten uusin tatuointini! Otin sen jo kuukausi sitten ja tämä kuva on siltä ajalta, kun kuva oli ihan uusi ja kiiltävä. Mun naama on valkoinen, koska otin kuvan penkkaririennoilta tultuani.

Näin taas viimeyönä ihan mielettömiä halvaantumisunia. Ne on jotain vähän-kuin-unihalvauksia, mutta ei kuitenkaan. Nään unta itsestäni nukkumassa, enkä millään pysty liikuttamaan itseäni, sitten panikoidun ja yritän ihan perkeleellisellä sisulla hakata tiedostavalla egolla tiedostamatonta, mutta mitään ei tapahdu. Liikkumattomia jäseniä vaan kihelmöi. Mikään tunnelma ei kyllä tiivistä ahdistusta niin hyvin kuin nuo hetket. Sitten yleensä saan itseni pitkän työn jälkeen revittyä hereille, joskus herään silleen semisti huutaen, koska niissä unissa en saa myöskään ääntä aikaiseksi, vaikka yritän huutaa.
Mut joo, ahistavia juttuja, mutta ei nuo vaivaa mua niinkään.

Mä oon oikeasti ollut viime aikoina ihan tajuttoman onnellinen. Harvinainen sisustuselementti tässä pääkopassa. Mulla on pitkästä aikaa ollut todella välitetty ja rakastettu olo! Se on hienoa. Oon myös ollut sosiaalisesti ihan todella aktiivinen! Se on mulle jossain määrin todella uutta, mutta se myös tuntuu sellaiselta, mitä oon kaivannutkin. Järjestin mm. viime keskiviikkona pienet pirskeet huushollissani, ja olin niin iloinen niistä kaikista ihmisistä jotka tuli paikalle. Keskiviikkona vielä! En muista milloin olisin ollut niin iloinen. Ja vielä mun ainoa surunaiheeni, joka ei päässyt keskiviikkona paikalle, ex temporesti kutsui mut naistenpäiväkahville torstaina. Viehättävää! Torstaina olin myös teatterissa kahden suosikkiopettajani seurassa ja se oli niin sopivaa. Mulla on myös ollut hirveä teatterihimo viime aikoina, niin oli ihana mennä teatteroitumaan. Olimme katsomassa Ryhmäteatterin Muodonmuutosta. Se ei ollut suosikkiesitykseni loppua lukuun ottamatta, mutta Vesa Vierikko on yksi suosikkiteatteripersoonani, joten en kokenut suuria pettymyksiä. Mulla on teatterien katsomoissa jotenkin tunteellisesti tosi turvallinen olo, ja hirveän usein teattereissa itken — riippuen toki näytöksenlaadusta, mutta se on sellaista tosi uuttavaa sallittua itkua, mikä tekee hyvää.
Anyway, tässä pari kuvaa mun keskiviikkopirskeiden lookista. Musta olisi ihanaa, jos mulla olisi enemmän aikaa näyttää kaurishimoiselta demonilta ja viilettää ulkona aivan naurettavan korkeissa kengissä.

Mulla olis niin paljon nyt intoa tehä kaikkea muuta, kuin yrittää olla skarppina kirjoituspäiviä varten! Ois kiva vääntää kaikkia biisejä, tehdä jotain valokuvaussessioita ja en mä tiedä, vaikka uudelleensuunnitella Eiffel-tornia. Koitan pysyä nahoissani. Täytyis vaihtaa laskimen paristot.


Mun hiukset on aivan hurmaantuneet mun hiustyyleistä! Melkein vielä pysyy päässä.


Luoja paratkoon tätä huoneeni sotkua.

Joo. Päätän tämän turinoinnin nyt epämääräiseen päiväkertomukseen. Heräsin melko myöhään melko stressaantuneena edellisestä yöstä. Oon sekalaisesti istunut pöydän ääreen aikomuksena tehdä jotain oikeaa. Kävin kaupassa, mulla ei ollut mitään aavistusta mitä oikeasti olisin tarvinnut, mut ostin konferenssipäärynöitä. Oon kattonut tänään taas niin paljon liikaa Bob's Burgersia, josta oon jo nähnyt jok'ikisen jakson. Kirjoitin kirjetoverille kirjeen, joka oli ihan sika oleellista. Oon tuijotellut puhelinta joka neljäs minuutti, mikä on suuri pahe. Oon laskenut matikkaa ehkä neljän tehtävän verran oikeasti. Nyt oon loopannut jotain 20 kertaa IAMX:n Simple Girliä. Aina välillä tulee näitä hetkiä...
Tässä vielä kaksi piirustusta viime ajoilta. Tuntuu, etten ikinä pääse siihen piirtoflow'hun joka oli silloin syksyllä. Ylempi on uudesta tuttavuudesta/ystävyydestä, joka on harvinaisen inspiroiva ja kuvauksellinen ja sanalla sanoen tyylikäs. Alempana omakuva minusta tupakalla pakkasauringossa vuohien ruokinnan jälkeen.



 - NemoRosa

<< Takaisin



Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Yksityinen 
Roskapostisuojaus: Paljonko on kaksi plus neljä?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




RSS

©2018 Rusettiluistin - suntuubi.com