Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Godfather Font

 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  > >> 
❛oikolukematon esittely❜
10.12.2018 00:25 | NemoRosa

Haluan huvikseni julkisesti esitellä itseni uudestaan! Pienempänä oli ihan helppoa kertoa itsestään kaikki oleellinen jossain ystäväkirjan sivulla ja tehdä uutukaiseen blogiinsa joku profiili, jossa esittelee itsensä. Nyt mulle tuli joku öinen älynväläys kertoa itsestäni juttuja, mitkä mulla nyt tulee mieleen. Musta tuntuu, että mun identiteetti on hajaantunut entisestään viime aikoina, enkä meinaa muistaa mistä asioista pidän ja mitkä on mulle tärkeitä. Tästä nyt ei tuu mikään pitkä juttu, täytyis muutenkin mennä nukkumaan nyt.

Oon 19-vuotias, täytän kahden päivän päästä 20. Olen käynyt lukion, josta valmistuin melko tasokkain arvosanoin. Peruskoulun ja lukion lisäksi olen opiskellut pianonsoittoa 7-vuotiaasta asti. En enää opiskele pianonsoittoa päätoimisesti, mutta se on mulle edelleen todella tärkeä harrastus.
Haaveilen tällä hetkellä yliopistoon pääsystä. Tahtoisin opiskella psykologiaa, tai jotain humanistista tiedettä, kuten kirjallisuustiedettä. Olen ollut pitkään varma siitä, että tahdon yliopistoon, mutta jostain syystä kovan yliopistotahdon ohella itse linja on jäänyt epäselväksi. Mutta psykologia olisi minulle lopulta todennäköisimmin osuva ala, koska siinä voi sekoittaa luonnontieteen piirteitä sekä humanistisia tieteitä. Minua kuitenkin epäilyttää psykologian tarjoama ihmiskuva. Se johtuu varmaan siitä tavasta, millä yhteiskunta toimii, koska siinä on mielestäni joku ruvella ja pilalla.
Mulla on suhteellisen paljon ystäviä. Aattelin pitkään olevani jotenkin epäsosiaalinen, ja turvauduin kahteen kauempana asuvaan ystävääni. Niihin turvaudun edelleen, mutta nyt kasvaessani on ympärilleni putkahdellut aika paljon uusia ihmisiä, ja aikaisimmista epäilyistäni huolimatta pyöritän sosiaalista osaani näissä piireissä melko hyvin.
Olen tietyllä tapaa todella herkkä ihminen. Sosiaaliset tilanteet saa järjestelykyvyistäni huolimatta edelleen pääni helposti sekaisin. Herkkyyteni ilmenee kenties eniten siinä, miten voin vaikuttua taidejutuista. Musiikki, elokuvat ja kuvataide iskee muhun helposti todella lujaa. Kun näin ensimmäistä kertaa Caravaggion Pyhän Pietarin ristiinnaulitsemisen purskahdin kyyneliin.
Tässä välissä muutamia asioita, joista pidän todella. NBC:n Hannibal on mun totalitaarinen suosikki tv-ohjelma. Menee täysin lujaa häränsilmään herkkyyskategoriaani, mietin tätä sarjaa todella paljon ja oon ollut äärimmäisen vaikuttunut sarjan kuvauksesta, dialogeista ja juonesta. Hannibal Lecter on musta yks nerokkaimmista fiktiivisistä hahmoista. En pysty oikeasti sanoinkuvaamaan miten paljon tää sarja merkitsee mulle. Ei ehkä sellaisella perinteisellä fanitustavalla, vaan sellasena kirjallisena teoksena, joka on jotenkin läsnä mun elämässä. (Tuossa julistuksessa ei taida olla mitään järkeä.)
Suosikkileffojani on mm. The Grand Budapest Hotel, Crimson Peak ja Coraline.. On monia muitakin, mutta nuo pysyy jotenkin aina päällimmäisenä.
Musiikkia kuuntelen tosi paljon, mutta en oo kovin uskollinen millekään tietyille artisteille. The Cure ja Have A Nice Life on kuitenkin ensisijaiset suosikkini, mutta pystyisin nimeämään vaikka kuinka monta muutakin artistia, jotka mua viehättää. Pianoa kun soitan, Chopin lienee itseäni viehättävin säveltäjä.
Tykkään paljon piirtämisestä. Se on mulle tärkeä harrastus, mutta se toimii vähän kausittain. Esim. nyt en ole varmaan kuukauteen piirtänyt.
Luen paljon kirjoja ja huoneessani oleva kirjahyllyllinen kirjoja on ehkä kasa tärkeintä materiaa mitä omistan. Pidän ulkomaalaisista klassikoista ja filosofiasta. Muutamia suosikkikirjojani ovat Dorian Grayn muotokuva, Nuoren Wertherin kärsimykset, Ahdistava kulttuurimme ja Venus turkiksissa. Suosikkikirjailijani on Edgar Allan Poe ja Cioran. Cioran on mulle hirveän tärkeä ajattelija ja sen kirjat on mulle oleellisimmat.
Asun itse kaupungissa, mutta vanhempani asuvat maaseudulla. Siellä mulla on kaksi vuohta, jotka on mulle tosi rakkaita. Myöskin kolme kissaa, joista välitän ihan hirveästi.
Lopuksi esittelen vielä ihan kettuillakseni ulkonäköni: olen noin 175 cm pitkä (en ole pitkään aikaan mittauttanut itseäni, en koskaan osaa vastata varmuudella kuinka pitkä olen), minulla on ruskeat silmät ja ruskeat pitkät hiukset. Korvissani on venytyksen, sekä nenässäni septum ja lävistykset molemmilla puolilla. Tykkään paljon tatuoinneista, ja itselläni on tällä hetkellä viisi tatuointia.

Aika turhanpäiväistä ulinaa omasta itsestään. Ehkä jonain päivänä strukturoin jonkun pätevämmän omasta itsestään jupisevan tekstin.


 - NemoRosa | Kommentoi



❛tuore retrospektio❜
19.09.2018 19:43 | NemoRosa

Kirjoitan paljon. Itse yksityisesti. Huomata saattaa, että tänne en niinkään. Mulla on välillä varsin turhamainen taipumus tilastoida kuinka paljon kirjoitan per kuukausi. Teen sellasia typeriä kaavioita, jotka olisi hyödyllisempiä ensisijaisesti ei mitenkään, koska ne on hyödyttömiä, toissijaisesti edes jotenkin muuten tilastoituna kuin jollain viivakaaviolla. En mä niitä kaavioita edes katso ikinä. Nautin vaan niiden tekemisestä. Siinä on jotain meditatiivista.
Joka tapauksessa, tein sitä just äsken, kun en oo hetkeen muistanut tai jaksanut. Tuli silmäiltyä kaikkee mitä on kirjottanut ylös. Asioilla, mitä talteen pistää, on suuri taipumus muuttua joko hirveän paljon paremmiksi ajan kuluessa, tai sitten toiseen ääripäähän. Joitain juttuja ei pysty tavuttamaan menettämättä tiettyjä elintoiminnoille tärkeitä nesteitä.
Jotain asioita on kiva päästää ihmisten ilmoille. Melkein haluaisin oksentaa kaiken ihmisten ilmoille, mut en vitussa. En siis oikeasti voi. Nytkin noita noin vuoden takaisia asioita lukiessani olin suorastaan loukkaantunut. Jälkikäteen luettuna jotku omat asiat kuulostavat ihan tajuttoman brutaaleilta. Siinä hetkessä ei ole osannut nähdä eteenpäin, ja nyt voi huomata, miten asiat ovatkin voineet lähteä parempaan ilmansuuntaan (pohjoinen, yleisesti). On uhattu olo, kun joku menneisyyden minä olisi valmis tappamaan minut.
Ei noita kaikkia juttuja muutenkaan olisi mitään järkeä jakaa (ei oikeastaan näitäkään). Jos joku esittelisi kokoelmaa ikävimmistä mahdollisista asioista, mitä siihen edes voi sanoa? Voi Vuokko, sun mielen ylävintillä on ihan hirveän surkeita juttuja. Joo, jotku muut voisi samaistua tai ihmetellä, että ai sinullakin on näin, mutta hei nyt oikeesti. Voidaanko me sisäistää se kliseeskeida, että meillä kaikilla on asioita huonosti.
Tämän eksklusiivisen limited edition kehnon esipuheen siivittämänä muutama ote vuoden takaa!

ikkunalaudastakin tulee minulle vain keinulauta, jolta putoan

ja valkoiset hiiret sisälläni
ja valkoiset hiiret sisälläni

soittavat urkuja

ja kyllä, jos kysyt
haluaisin laskea luuni viereesi

ja kiviselle sängylleni ne jätän

Mulle tuli just äsken ihan mielettömän elinvoimainen, iloinen ja täysi olo!!! Istun bussissa ihan koomassa, mut äsken naksahti päälle niin toimiva, hyvän ihmisen olo. IHANAA! En tiedä mitä tälle täytyisi tehdä.
Kuuntelen Bachia.

"My love seems to me like a deep bottomless abyss, into which I subside deeper and deeper. There is nothing now which could save me from it."

Love is so poetic. Such a fountain of creativity. All things can thrive from love. It is so close to cruelty it's almost the same entity. It's magnificent madness, which could renew me and burn me up into a better version of myself. But I'd rather reject it and pretend I'm not affected by it.


( Päivitetty: 19.09.2018 20:08 )

 - NemoRosa | Kommentoi



❛Number 13 will shock You!❜
24.08.2018 00:15 | NemoRosa

 

Oma koti kullan kallis, tänne tultiin, tähän on tultu. Askartelin viime (unettomana) yönä tuollaisen bannerin silleen vitsillä. Mulle on ainakin kerrottu kauhutarinoita välivuosista ja siitä, miten välivuotena voi syrjäytyä. Ja sit kun menettää sen touchin maailmaan välivuosi venyykin välivuosisadaksi. Jaoin tota someissani ja kaikki rakkaat ihmiset oli kommenttikentissä ihan tikkana huutamassa kaikkee JOO! ja monia monia sydämiä. Mut vaikka toi on aika läppä illustraatio, oon ihan kehräyksissäni, koska totta hitossa mä rakastan mun ihmisiä, jotka ottaa mun "huolet" harteilleen.

Mä en siis päässyt kouluun. Oon tähän mennessä selittäny jo todella monta kertaa, miksi se on mulle hyväksi. Tässä se paska mitä kirjoitin facessa siitä (jep, mä oon sitä vuosisataa et käytän fb:tä silleen 4real):

Joensuussa ei minua syksyllä kaivata psykologian opintojen merkeissä, mutta en ole harmissani. Ei siis tarvetta selkääntaputuksille! Sanotaanko näin, että harmittaa, etten päässyt yliopistoon, mutta ei harmita, etten päässyt psykologian laitokselle. Pääsykokeiden jälkeen koen olevani toivoton romantikko psykologian suhteen. Selasin eilen yhtä kirjaa Freudista, ja Freud, se vanha kettu, sanoi "don't try to give me literature instead of science", mikä on liian pahasti murjaistu, koska ihmistä et purkita kylmästi tieteellä. Mielestäni kirjallisuus kertoo ihmisestä enemmän kuin mikään yksittäinen reaktioaikatesti tai tilastoista riipaistu likiarvo.

Okei, kun skrollailin profiilistani tuon otteen, näin myös tämän mietteen, enkä voi olla jakamatta sitä (tärkeydessä tää on musta oleellisempi kuin edellinen):

Vaihtoehtoinen universumi, jossa Qing dynastia karkasi Kiinasta ja sijoittui Jyväskylään, sittemmin tunnettu nimellä Dynastylä

Mut joo, tuosta Freud sitaatista myös se huomio, että on ihan mieletöntä, että joku Sigmund torjuisi kirjallisuuden maailmankuvastaan, samalla kun hän saarnaa alitajunnasta. Onko mitään kaunokirjallisempaa konstruktiota kuin alitajunta? Freud yritti myös luoda jotain uniteoriaa, joka on vielä absurdimpaa. Tieteen ja kirjallisuuden spektrumilla uniteoriat ja alitajunta kallistuvat ehdottomasti kirjallisuuden suuntaan.
Mä en oo ihan varma, mistä kaikesta mun välivuosi tulee koostumaan. Kirjoista. Toivottavasti. Oon huomenna tekemässä muuttoa takaisin siihen kaksioon, mistä lähdin noin vuosi sitten. Asuttaudun jälleen veljeni seuraan. Oon innoissani muutosta, koska sisustussilmässä on elohiiri ja saan piinallisen kesän jälkeen jotain järjestystä kirjahyllyyni. Ensinnäkin saan kirjahyllyni pystyyn ja kirjani voivat jatkaa eloaan hyllyssä useiden pahvilaatikoiden sijaan. Tavarani ovat siis kesän ajan oleet vanhemmillani (jossa minäkin olen suurimman osan kesästä sijainnut), tosin osa romuista on jo kesän alusta asti olleet siellä destinaatiossa mihin muutto kohdistuu. Mut se siitä. Oon aika materiariippuvainen, niin musta tuntuu, että pystyn olemaan enemmän ihminen ja enemmän kasassa sitten kun mun tavarat on keskitetyssä sijainnissa.
Etsin passiivisaktiivisesti töitä välivuodeksi, koska mulla ei ilmeisimmin ole pahemmin anelemista työttömyysturvan puoleen. Mut ensisijaisesti haluan keskittyä suurempiin rikkauksiin kuin raha. Oon ilmottautunut antiikin Kreikan kielikurssille avoimeen yliopistoon. Valikoin toivottavasti muitakin kursseja avoimesta yliopistosta tässä elokuun lopulla. Oon niin valmis hakkaamaan jotain oikeita juttuja päähäni, musta tuntuu että oon typerystynyt psykologian yo-kirjoituksisa lähtien. ÄO:ta valuu tyynylle jostain kohtaa aivoja.


Mä ja Korppi ihan kikseissä kun saatiin seuraa.

Kesäkuussa meidän tontille töpsähti muuan vuohi Albiino! Korppi oli kevään tosi yksinäinen. Menetin rakastakin rakkaamman Guggenheimin pääsiäisenä. Kevät oli rankka ja tää menetys on mulle edelleen todella rankka.
Korppi joutui olemaan järjestelysyistä ikävän pitkään ilman lajitoveria (vaikka mä yritänkin määkiä sille mahdollisimman lajitoverillisesti). Vuohet on ihan todellisia syvänmielen laumaeläimiä (kaksikin vuohta on aika pieni vuohimäärä, mielellään niitä pitäisi olla vähintään kolme), niin yksin ollessaan Korppi oli tosi pelokas. Mutta kun Albiino astui meidän vuohitarhaan Korppi oli ihan muikeena! Albiino oli vähän varpaillaan, mut nyt niiden yhteiselo on aika iloisaa. Rakastan mun vuohia.

Kuolemalle ei riittänyt se, että se tervehti minua pääsiäisenä, vaan se halusi tervehtiä minua myös heinäkuun paisteessa. Se vei myös kissani. Rakas Tiuhti silkkiturkkini vietiin myös. Ottaa kipeää, ihan todella. Musta on tänä vuonna viety niin paljon, että uskon kohta itsekin lakkaavani olemasta.

Kompuroin ajatuksissani nykyään tosi paljon. Unista on myös tullut toisaalta ihan hirveä riesa, mutta joinain siunattuina öinä se on myös pieni sädehtivä pilke elämässä. Tää on just sitä, kun tuntuu, että joku on käynyt sun mielessä ja vähän järjestellyt huonekaluja siellä mielivaltaisesti.
Kuitenkin jotain oon myös saanut aikaan. Oon saanut aikaan erilaisia maskeerauskokeiluja ja muutamia piirroksia. Oon soittanut pianoa. Kirjoja en oo viime kesään verrattuna lukenut lainkaan. Nyt oon viivytellyt Byattin Riivauksessa. Sain sen äikän opettajaltani ylioppilaslahjaksi ja se kirja on mulle Iso Juttu. Äikän opettaja on mulle kans vähän niin ku Big Deal.


⬆︎Cardinal Copia lookki. Ihan suosikkijuttujani tältä kesältä (visuaalisesti arvioiden).


⬆︎Hankin itselleni nyt sitten peruukin. Se on aika unelma. Paitsi käyttäjäkokemus on liian iholla, mulla on ehkä tässä suhteessa liikaa hiuksia, saadakseni niitä mukavasti tungetuksi hiusverkon alle. Nyt oon myöskin tehnyt ne kaksi asiaa, joiden hankkimista vastaan vannoin. Piilolinssi ja peruukki. Mun silmät ja mun hiukset on ihan hyvät, mutta silti sorruin upgreidaamaan. Mut onneksi identiteettini ei rakennu noiden lisien varaan.

Mulla on myös ympärilläni vallitsevan sosiaalisen matalapaineen vuoksi hieman epävakaat fiilikset. Oon törmännyt ihan absurdeihin ongelmiin, niin kuin esim. siihen, että jotkut ihmiset haluavat hengata läheisyydessäni vain ulkonäköni vuoksi. Mun ympärillä on myös ihmisiä, joilla on jotenkin täysin epärealistiset odotukset sen suhteen, mitä ne sais multa, jos meillä olis jonkinlainen ihmissuhde. Nää jutut on vitun monimutkasia, enkä ala niistä sen kummemmin julkisia kaavioita minkään yleisön takia rakentamaan, mut nää jutut vaikuttavat myös mun minäkuvaan todella pahasti. Muutama tosi rikkinäinen ihminen jotenkin on tosi kiinni mussa, ja ne viestittää sellasta sanomaa, että mä voisin jotenkin olla niille avuksi. Tottakai mä haluan olla avuksi, mut noissa keisseissä on se ongelma, että nää ihmiset on mulle täysin tuntemattomia. En mä voi hypätä mihinkään ihmissuhteeseen leikkimään jotain emotionaalista tohtoria. Mä toivon kaikille hyvää, mutta mä en voi olla kellekään se satunnainen 'avain hyvään'.
Haluun tässä myös ainakin sivuta sitä aihetta, miten sairaaksi nykypäivän mielisairausmentaliteetti on mennyt. Mä tapaan ihmisiä, jotka hyökkää ihmissuhteisiin silleen kyynärpää edellä toitottaen sitä, miten rikki ne on. Mielenterveysongelmista pitää puhua, mut pitää osata valita aika, paikka ja yleisö. Jos joku potentiaalinen ystävä heti ensiksi kertoo siitä, miten huonona se on, niin oon pahoillani, mut en voi astua sellaiseen suhteeseen. Ikävällä slangilla sanottuna get your shit together ja sit voidaan palata asiaan. Moni noista ihmisistä on upeita tyyppejä, mut niitten täytyis olla jotenkin kasassa, että niihin sais oikeeta kontaktia sellaisen tuntemattoman näkökulmasta. Moni ihminen myös määrittää ittensä vaan sairautensa kautta, mikä on just sitä, mistä samaan aikaan samat henkilöt paasaa, että "olen muutakin kuin diagnoosini". Mut silti nää ihmiset ei tarjoa itestään mitään muuta kuin sen diagnoosin. Ei mua kiinnosta uuden ihmisen diagnoosit, mua kiinnostaa sen lempikirjat ja lempipaikat. Puhutaan vaik väreistä. Mä en langeta mitään häpeää kenenkään päälle, mut mä toivoisin, että meijän yhteisö voisi paremmin.
Oon siis löytänyt todella paljon väärää seuraa itselleni.


Haaste.

Kyl mulla on juttuja hyvinkin. Mut kuten kaikki tietää, nii ei ketää kiinnosta toisten "hyvin menemiset". Give me the juicy bad bits. Niinku jostain melonista. Näin joku viikko sitten unta henkilöstä, joka oli ihan poissa tolaltaan siitä, että ruokakaupat myy puolikkaita meloneja. "MIKSI NE TÄYTYY PILKKOA?!"
Täs vielä kuvia ja pari piirrosta, jou.


Huvittais ihan sikkenä päivitellä vaan kaikkee tällasta kevyttä skeidaa! Jotain asukuvia ja jotain päivänkulkemisia. Et kävinkö torstaina kirjastossa vai enkö? Lukulistoja ja vaikka muitakin listoja.
(Salaisuus: ei varmasti tuu tapahtumaan)


Mä matkalla suorittamaan tihutöitä hitsin rokkaavassa asukokonaisuudessa otsalampun ja Vauhtin kanssa.


Puutarhurienkeli lemmikkikrokotiileineen.


 - NemoRosa | Kommentoi



❛epätiloja❜
30.05.2018 23:53 | NemoRosa

Oi jumpe, että väsyttääkin! En kuitenkaan pysty nukkumaan kaikesta uupumuksesta huolimatta, koska oloni on niin tarttumaton ja päämäärätön, että tuntuu että vaan kelluu elämässä, kuin pintaan noussut hengetön kala konsanaan. Oon tänään istunut kuusi tuntia bussissa ja torkkunut siellä katkonaisesti auringonpaisteessa ja bussikuskin mikrofonin rätistessä.
Eilen — en voi uskoa että se oli eilen, tuntuu iäisyydeltä — otin osaa Joensuun yliopiston psykologisen tiedekunnan pääsykokeisiin. Valmistautuminen niihin oli melko hipaisevaa ja puuskittaista. Arvostan myös tiedon mielekkyyttä niin paljon, että ison osan pääsykoekirjojen sanomista annoin valua läpi sormien samalla kun pyörittelin silmiäni. Kehityspsykologiaan liittyy niin paljon aivan uskomattoman triviaalia informaatiota, joka käsittelee ihmistä niin pintapuolisesti, etten oikeasti vain psyykkisesti kykene välittämään niistä tiedonjyvistä. Enkä voi uskoa, että pääsykokeessa oikeasti olisi ollut painoarvoa sillä, että muistaisi ulkoa likiarvoisia prosenttiarvoja siitä, kuinka monta prosenttia jostain ikäluokasta tekee jotain. Koe koostui siis 56:sta monivalintakysymyksestä. Vääristä vastauksista tulee miinusta, myös tyhjistä kohdista. Jätin omaan vastauslomakkeeseeni absoluuttisen oikeita vastauksia, mutta myös arvauksia ja muutaman tyhjän kohdan. On mulle siis aivan mahdotonta arvioida miten meni. Mutta sanotaanko näin, että suunnittelen jatkuvasti myös todennäköisen välivuoden sisältöä.

En tosiaan edes hoksannut hakea minnekään muualle kuin Joensuuhun psykologiaa opiskelemaan. Missasin tiedon siitä, että jos ei hae vähintään kahteen paikkaan, eikä pääse sisään, niin sulta evätään oikeuden työmarkkinatukeen. Ei mulla kyllä realistista kakkosvaihtoehtoa tässä vaiheessa oo ollutkaan. Jää nähtäväksi mihin päädyn. Välivuoden sattuessa taidan hypätä johonkin ihan toiseen tiedekuntaan ensi vuonna. Tai ainakin yrittää sitä.
Oon nyt helpottunut siitä, että pääsykoe on ohi, mutta vielä on ylioppilasjuhlavelvollisuudet edessä — nyt kun tosiaan voin kutsua itseäni ylioppilaaksi — sekä muutto. Mua harmittaa muuttaa nykyisestä ylihinnoitetusta asunnostani, koska rakastan tätä mestaa, rakastan näitä maisemia ikkunoistani ja tässä paikassa on ehtiny tapahtua niin ihania juttuja viimesen puolen vuoden aikana. Mut oon iloinen, ja onneksi sen verran älykäs, että tiiän kaikkien hyvien vibojen jäävän muhun kiinni, vaikka ne on myös sidoksissa tähän paikkaan. Seuraavaa virallista asuinsijaani alan metsästään sitten kun pääsykokeista kuuluu (joskus heinäkuussa). Kesän asustelen mun veljen luona sekä vanhemmilla poiketen.

En välttämättä kouluun tule pääsemään, mutta ainakin mulla on tequila. Tequila-shotit on vähän kuin mulle räätälöity ehtoollisriitti. Olen kyllä sen tasoinen psykologian maisteri jo tässä vaiheessa, että pystyn kyllä analysoimaan mm. sitä, että mun hallintakeinot elämässä on tällä hetkellä vajavaiset (myöskin sen, että kuvat viinapullojen kanssa on oikeesti aika paha), mutta toistaiseksi sanon, että mikä nyt ikinä tässä vaiheessa toimii. Keräilen sit myöhemmin psyykeni palaset.
Mulla oli tosi hauskat fuusio-päättäri bileet ystävien kanssa Joensuussa. Oli hyvä meininki, olin niin hyvien ihmisten kanssa, että oli vaan lämmin ja rakastettu ja kuuluva olo. Olin myös ihan epätavallisen kukkainen. Me haluttiin pitää meidän festarittomat privaatit kesäfestarit. Ulkona oli ihan maailmanloppuilma, kun aurinko oli pilvessä, Sokoksen takana taivas näytti siltä että se vaan huutaa apokalypsiä ja tuulenpuuskat heitteli ihan saharamaisia hiekkapilviä kaduille.

Mulla on kyllä ihan totisesti sellanen olo, että oon muuttumassa tyhjäpääksi. En oo pääsykoekirjojen ohella pitkään aikaan lukenut mitään kunnollista ja musta tuntuu, etten valjasta mun käytettävissä olevaa luovaa potentiaalia, kun kaikki ideat kaatuu jaksamattomuuteen. Mut koitan tehdä muutoksia poimimalla ainakin kirjahyllystäni kaikkia niitä ihania kirjoja, joita en oo vielä ehtinyt lukemaan.
Oon lueskellut Hermann Hessen Kylpylävieraana Badenissa, ja se on sopivin kirja tähän hetkeen. Mikään ei just nyt tunnu paremmalta, kun paeta Hessen kanssa Badeniin. Tää on myös johtanut siihen, että haaveilen pakenevani johonkin kylpylähotelliin kesäloman kunnolla pyörähtäessä käyntiin, jossa voin parannella henkisen iskiakseni pois.


 - NemoRosa | Kommentoi



❛kuinka suuri etikettivirhe on käyttää alushametta ilman päällyshametta?❜
25.04.2018 09:55 | NemoRosa

Moi taas! Kävin just postissa hakemassa pussin Attitude Clothingilta ja muhun iski sellanen vanhahtava bloggaajahimo pistää vaan niistä jutuista kuvia tänne esille. Mä halveksun harvoja asioita yhtä paljon, kun kaikenmoisia "hauleja", joissa vaan kieriskellään länsimaisessa kulutuskulttuurimaterialismissa, mutta samalla ne on joku turhamainen guilty pleasure. Mut se ei ole okei!! Vaikka tiedostan olevani tekopyhä, niin se ei oikeita näitä planeettasyntejä, joihin syyllistyn.
Mua pelottaa, että menetän fiksuuteni. Oon ollut viime aikoina niin hemmetin välinpitämätön. Pääsykoekirjat lojuvat repunpohjalla, kasvissyönti on kääntynyt pihvien osteluksi ja röökiaskeja kuluu yksi ja toinen aina kolmannen jälkeen. Haaveilen enimmäkseen tequilasta ja uudesta mahdollisuudesta unohtaa kaikki illan tapahtumat. Rappio on syventynyt.
Tulin just tänä aamuna takaisin Helsinkiin ihan superhyvän mentoriystäväni Peten kyydissä, siitä tuli jotenkin parempi meininki. Se on tosi hyvä tyyppi, ei olla pitkään aikaan nähty ja se ihminen jotenkin kaikella toilailullaan luo tähän elämään jotain helpotusta ja toivoa. Olin lähes viikon vanhempieni luona hoitelemassa eläinkuntaa vanhempieni ollessa Sveitsissä tätini luona. Lauantaina kutsuin muutamia helsinkiläisystäviäni kylään, ja oon todella mielissäni siitä, kuinka usea hyvä ystävä vaivautui niinkin kauas vain minun kutsustani. Meillä oli superhauskaa ja olin ihan tuskastuneen iloinen. Kärsin sunnuntaina ihan mielettömästä post-onnellisuudesta, mutta nyt alkaa jo tasottua.
Eilen alkoi soimaan päässä Studio Killersin Jenny, joka on tällä hetkellä melkoinen mutka soittolistassa, mutta menkööt. Aloitin myös uuden teemallisen soittolistan vääntämisen. Soittolista jää varmasti tyngäksi, koska oon ihan toivoton tekemään soittolistoja, joissa on joku idea, muu kuin se, että tässä nyt läjä kaikkea mitä huvittaa kuunnella (ite myös olen vakava musiikin sekakäyttäjä, ja tungen mun soittolistoille aina ihan kaikkea yhteenkuulumatonta). Pointtina kuitenkin pakkomielteiset rakkauslaulut, jotka on tavallaan söpöjä, mutta sit kun niitä oikeasti miettii niin tajuu, että laulun objektin täytyisi varmaan soittaa poliisit. Jenny pääsee tälle listalle, samoin The Policen Every Breath You Take.
Mun muille teemaisille soittolistoille on koitunut tyhjyys, mulla on tällä hetkellä kaksi teemasoittolistaa; oikeasti iskevät rakkauslaulut: 3 kappaletta ja vitamiinisoittolista, eli supermenevät hyväntuulen biisit: 2 kappaletta. Hoituu. Melankolisen masennuslistan saisin taatusti kasaan, mutta ei mua sellaisia huvita tehdä.

PicsArtin super-tackyt rihkama-brushit on ihan vitun parhaita. Oon myös huolissani estetiikastani, koska oon osittain vaipunut tällaseen shitposting maniaan. Jos ikinä saan mun kuvisopelta takaisin sen yhden Maailman Kauheimman taidekirjan, niin haluisin kyllä jakaa sen täällä, koska se kuvastaa mun pimeää pahuuden puolta paremmin kuin mitkään synkät punamustat tuherrukset vihkojen sivuilla.
Oon tosin onneksi ainakin osittain saanut piirroskykyni takaisin. Tosin vellon aika paljon mun vanhoissa kuvituksissa, mutta totta puhuakseni ne on musta tosi hyviä ja haluaisin esitellä niitä enemmän ja edustaa itseäni niillä paremmin! Sorruin kuitenkin tekemään Instagramiin mulle piirustustilin, vaikka Instagram on oikeasti ihan kelvoton omien tekemisten jakamisen suhteen kaikkine kummallisine kuvakokoineen ja sisältölaatuineen. Se nyt valitettavasti on ainoa paikka, jossa näkyvyyttä saa edes jossain määrin. Oon jonkin aikaa pyörittänyt myös DeviantArtissa jotain tiliä, mutta siellä katselijakunta on vähintäänkin arvelluttavaa.

Mielipiteitä feikkisilmälaseista? Tietyissä määrin asuste on melkoinen rasite, mutta mä en nyt voi pyristellä tätä mieltymystä pakoon. Mulla on jollain typerällä tavalla turvallinen olo ulkona tällaisissa vermeissä, koska kaikki naamapeitteet luo sellaista valeasun tuntua. Sain myös viikko pari sitten vihdoinkin rohkeuden omistautua tälle piilolinssikkeen käytölle. Kaikki Marilyn Mansonit ja Papa Emeritukset rokkaa tätä tyyliä niin hyvin, että en voi muuta kuin haluta kuuluvani joukkoon. Tietyllä tapaa mielikuvitukseton tyyliratkaisu, mutta ai että, että toimii.


Erityisviehättävät pienet ovaalit aurinkolasit.

Otsikon aiheeseen päätyäkseni, hankin alushameen, vaikka mulla ei ole ainuttakaan tämän päälle sopivaa päällyshametta. Päädyn todennäköisesti käyttämään tätä vaan yksikseen ja hykertelen sitten kun Marko pyörtyy etikettivirheen suuruudesta. Löysin tän alennuksesta Attitude Clothingilta, ja ajattelin että olisi ihan hyvä lisä vaatekomeroon. Tällaset röyhelöisemmät jutskat nyt ois muutenkin kivoja, kun alan näyttää liian modernilta ja yksinkertaistetulta nu goth -neropatilta, ja luoja paratkoon, että en haluaisi tulla luokitelluksi tuohon kategoriaan.
Heitelkääpä kommenttia jos satutte mestoille! Mulla ei ole velvollisuuksia kirjoittaa tänne mistään, mutta mulla on kyllä mielen päällä sellaisia oikeita juttuja, joista mun ehkä täytyisi kirjoittaa. Tällaisen aivottoman sopertamisen sijaan.


 - NemoRosa | Kommentoi
 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  > >> 



RSS

©2018 Rusettiluistin - suntuubi.com